Pisa - luonto ja rauha

Pisan kylä sijaitsee Rovaniemen lounaisosassa. Kylän löytää kulkemalla Rovaniemen keskustasta noin 25 kilometriä nelostietä etelään ja kääntymällä Aavasaksan tielle. Noin kymmenen kilometrin jälkeen käännytään vielä etelään Pisantielle.

Pisa nyt ja ennen

Pisa sijaitsee noin neljänkymmenen kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta. Asukkaita Pisalla on noin 50.

Pisalla sijaitsee 5000 hehtaarin kokoinen Pisavaaran luonnonpuisto joka ulottuu myös Tervolan puolelle. Pisavaara on perustettu vuonna 1938. Pisavaara on eteläisen lapin korkein vaara. Liljalaki 262 metriä meren pinnan yläpuolella. Pisavaarassa on vanhojen metsien lintulajeja enemmän kuin missään muualla lähialueilla.

Pisalla toimii Leipeen ja Pisan erämiesten metsästysseura jossa on noin 130 jäsentä. Kyläläisenä olet oikeutettu seuran jäseneksi. Lisäksi kylällä on kaksi pientä metsästys seuruetta. Pisa on rauhallinen ja valosaasteeton asuinalue.

Nähtävää ja koettavaa kylässä

Tapahtuu Alakemijoella

Osaavat ja osallistavat Roikylät -hanke kutsuu työpajaan ja ajatushautomoon

Ajatustyöpaja 26.9. ja Ajatushautomo 26.10. Teemana on taide, kulttuuri, käsityö ja kulttuuriperintö Rovaniemen kylissä.

Matkailija voi nyt tilata luontoretkeään ihastuttamaan lauluduon tai paikallisoppaan Yläkemijoella

Rovaniemen luontomatkailuhelmet: Auttiköngäs, Kaihuanvaara ja Kivalot ovat näyttävästi esillä uudessa Yläkemijoen matkailuesitteessä. Karttamainen esite kutsuu tutkimaan muutakin alueen luontotarjontaa ja kokoaa yhteen alueen majoitus-, ruokailu- ja elämyspalvelut. Alueesta on valmistunut kesän aikana myös tuore, paikallisten itsensä tuottama luontomatkailusuunnitelma.

Terveydenhoitajien kylävastaanotot

Terveydenhoitajan aikuisvastaanoton ja seniorineuvoloiden toimipisteet ja aikataulut 08-12.2023. 

Matkakohteena kulttuuri -työkirja kyläyhdistysten käyttöön

Aistivoimaisista kokemuksista Yläkemijoen alueen uusia matkailuvaltteja

Yläkemijoen kyläalueella Rovaniemellä on kuluneen talven ja kevään aikana työstetty alueen luontomatkailusuunnitelmaa ja ideoitu omiin vahvuuksiin pohjautuvia matkailutuotteita ja -palveluita. Erottautumistekijöiksi ovat nousemassa alueen vanhat metsät, jokimaisemat ja retkikohteet sekä niissä eri tavoin koettavat aistivoimaiset luontoelämykset.

Kyläturvallisuus 2025 -hankkeen päätösseminaarin tallenne katsottavissa

Rovaniemen lähiruokarengas REKO

Lähiruokaa suoraan tuottajalta kuluttajalle - ilman välikäsiä!

Kasvomaskeja jaetaan vähävaraisille Kansalaistalolla

Järjestötyöllistämisen työkalupakki

Tietopaketti järjestötyönantajalle, työnhakijalle ja työllisyystoimijoille.

“Kylä voi toteuttaa vain sellaisen tulevaisuuden, jonka se voi itse kuvitella”

Kyläriihessä kuultua.

Kylän toimijat ja yritykset

Ala-Kemijoen alueen tapahtumat