Patokoski - tervetuloa

Patokoski on vanha asutuspaikka Ounasjoen varressa noin 50 km pohjoiseen Rovaniemen keskustasta. Patokosken alueeseen kuuluvat myös Ounasjoen itäpuolella sijaitsevat Alajärvi ja Suopajärvi. Patokoskella on kesäisin loistavat kalastus- ja talvisin hiihtomahdollisuudet.

Mitä meille kuuluu nyt

Patokoski sijaitsee noin puoli tuntia Rovaniemen keskustasta. Talvisin Ounasjoen yli jäädytetään jäätie, jota pitkin pääsee nopeasti toiselle puolen jokea. Patokoskella on myös paloasema, jossa toimii aktiivinen Meltauksen VPK.

Tervetuloa!

Historiaa

Patokoskella on tähän mennessä tehty hyvin vähän arkeologisia kaivauksia, mutta löytöjen perusteella on voitu osoittaa Patokoskella liikkuneen metsästäjiä ja kalastajia jo kivikaudella. Suopajärveltä löydetty pronssisolki 500-luvulta lienee tunnetuin alueelta löydetty esine.

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Patokosken pysyvästä asutuksesta ovat 1500-luvulta. Alkuperäisten elinkeinojen rinnalla maa- ja metsätalouden ja poronhoidon merkitys alkoi kasvaa 1800-luvulla. 1800-luvun lopulla alueen väestö kasvoi ja sen myötä harrastustoiminta. Etenkin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Patokoskella oli vireää seurakunta-, urheilu- ja järjestötoimintaa.

Patokoski on saanut nimensä lohen patokalastuksesta. Uiton yleistyessä perinteinen patokalastus mukautui verkkopyynniksi. Isohaaran voimalaitoksen rakennustyöt vuonna 1948 kuitenkin lopetti kaiken lohenpyynnin joessa.

Elinkeinoelämän rakennemuutos työnsi väestöä pois myös Patokoskelta 1960-luvun lopusta lähtien. Samalla vähenivät kylän palvelut. Posti ja kaksi pankkia siirtyivät asutuskeskuksiin ja koulu sekä lainasto lakkautettiin. 2000-luvulla enää muutama patokoskelainen saa elantonsa kotiseudultaan, mutta lisääntyvä matkailu tuo havaittavaa piristystä.

-tekstin lähde: rovaniemi.fi

Meltaus-Patokosken Kyläyhdistys ry

  • 97340 Meltaus
  • meltauspatokosken(ät)gmail.com

Tapahtuu Ounasjoen suunnalla

Osaavat ja osallistavat Roikylät -hanke kutsuu työpajaan ja ajatushautomoon

Ajatustyöpaja 26.9. ja Ajatushautomo 26.10. Teemana on taide, kulttuuri, käsityö ja kulttuuriperintö Rovaniemen kylissä.

Matkailija voi nyt tilata luontoretkeään ihastuttamaan lauluduon tai paikallisoppaan Yläkemijoella

Rovaniemen luontomatkailuhelmet: Auttiköngäs, Kaihuanvaara ja Kivalot ovat näyttävästi esillä uudessa Yläkemijoen matkailuesitteessä. Karttamainen esite kutsuu tutkimaan muutakin alueen luontotarjontaa ja kokoaa yhteen alueen majoitus-, ruokailu- ja elämyspalvelut. Alueesta on valmistunut kesän aikana myös tuore, paikallisten itsensä tuottama luontomatkailusuunnitelma.

Terveydenhoitajien kylävastaanotot

Terveydenhoitajan aikuisvastaanoton ja seniorineuvoloiden toimipisteet ja aikataulut 08-12.2023. 

Matkakohteena kulttuuri -työkirja kyläyhdistysten käyttöön

Aistivoimaisista kokemuksista Yläkemijoen alueen uusia matkailuvaltteja

Yläkemijoen kyläalueella Rovaniemellä on kuluneen talven ja kevään aikana työstetty alueen luontomatkailusuunnitelmaa ja ideoitu omiin vahvuuksiin pohjautuvia matkailutuotteita ja -palveluita. Erottautumistekijöiksi ovat nousemassa alueen vanhat metsät, jokimaisemat ja retkikohteet sekä niissä eri tavoin koettavat aistivoimaiset luontoelämykset.

Kyläturvallisuus 2025 -hankkeen päätösseminaarin tallenne katsottavissa

Rovaniemen lähiruokarengas REKO

Lähiruokaa suoraan tuottajalta kuluttajalle - ilman välikäsiä!

Kasvomaskeja jaetaan vähävaraisille Kansalaistalolla

Järjestötyöllistämisen työkalupakki

Tietopaketti järjestötyönantajalle, työnhakijalle ja työllisyystoimijoille.

“Kylä voi toteuttaa vain sellaisen tulevaisuuden, jonka se voi itse kuvitella”

Kyläriihessä kuultua.

Kylän toimijat ja yritykset

Yhdistykset ja seurat

Meltaus-Patokosken kyläyhdistys ry

1984 Meltaukseen perustettiin kylätoimikunta, joka rekisteröitiin Meltauksen kyläyhdistykseksi 2004. 2011 Patokosken kylätoimikunnan liityttyä mukaan, nimeksi tuli Meltaus-Patokosken kyläyhdistys ry.
ville.riskila@gmail.com

Pato-Erästäjät r.y.

puheenjohtaja@erastajat.fi

Namalikon Erä ry

Rovaniemen riistanhoitoyhdistyksen alueella Ounasjoen itäpuolella alueella Patokoski, Meltaus ja Marraskoski, toimiva metsästysseura, joka on perustettu vuonna 1966.
+358 (0) 40 584 4053
namalikoneramiehet@gmail.com

Yritykset

Poro-Pekan Pirtti Oy

Aito ja ainutlaatuinen! Poro-Pekan Pirtti on perheyritys ja tarjoaa majoitus-, juhla-, kokous- ja ohjelmapalveluita ympäri vuoden.
Mäkeläntie 20, 97340 Rovaniemi
+358 40 847 3227
poropekanposti@gmail.com

Ylä-Ounasjoen alueen tapahtumat