Liikkuva kivi

Kivi on kuin pieni mökki, jota voi paljain käsin heiluttaa, kirjoitti Wallenius teoksessaan ”Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä”.
Kukka-Mikolla (tarinaniskijä Kukkaniemi Karjalasta) oli hyvin kalevalainen tarina kiven päällä kuoriutuneista kahdesta munasta, joista tulivat Kaittikylän ensimmäiset asukkaat. Tyttö ja poika.
Tanssikallio on Kaittiaisen kupeessa ja sillä on oma salaperäinen olemuksensa.
Kivi heiluu edelleen. Monet sukupolvet ovat oppineet tuntemaan paikan, tai ainakin ovat siitä kuulleet.
Nimitys ei liity sota-aikojen tanssikieltoon, vaikka silloinkin siellä tanssittiin. Nimi on paljon vanhempaa perua ja melko varmasti se on näytellyt suurta roolia jo kivikauden aikaan.
Ainakin sitä mieltä oltiin Helsingin Museoviraston argeologian osastolla, kun verrattiin aikaisempia löydöksiä Marrasjärveltä.
Löydöksiä olivat mm. Pirttisaaren kivikautinen asumus.
Osastolla on myös Pokka Sulon toimittama täydellinen kivihakku Syvälahdesta.
Pyyntikulttuurista löytyy paljon merkintöjä kalajumalineen ja peuranpyyntikuoppineen.
Walleniuksen ”Kalajumalat” valottaa hyvin pyyntikulttuuria, hallintaoikeuksia, uskomuksia jne.
Marras-Norva alue-ekologisen suunnittelun yleisötilaisuudessa (2.6.1999 Pehtoorissa) sai alkunsa kiven suojeluehdotus. Nyt se on kartalla Tanssikalliona (maastotieto- ja kiinteistöjaotus 14.2.2005 muk.)
Teksti: Airi Juudin / Marrasjärven kyläyhdistys ry.